Ennätyksellinen joulukampanja

Joululahja Itämerelle 2017
Työt / Joululahja Itämerelle 2017
Projekti:

Joululahja Itämerelle 2017

Asiakas:

Baltic Sea Action Group

Lähtötilanne

Vuodesta 2015 meillä on ollut ilo tuottaa joulukampanja Baltic Sea Action Groupille (BSAG), viralliselta nimeltään Elävä Itämeri -säätiö, on itsenäinen voittoa tuottamaton säätiö, jonka toiminnan päämääränä on Itämeren ekologisen tasapainon palauttaminen. Säätiö laatii joka vuosi jouluksi omintakeisen varainkeräyskampanjan. Kampanjan luovasta ja visuaalisesta suunnittelusta vastasi markkinointitoimisto Taivas ja JCO:n vastuulla oli tekninen toteutus.

Näin se tehtiin

Suunnittelu alkoi huhtikuussa, jo ennen kuin lopullinen idea oli lyöty lukkoon, ja ryhdyimme saman tien pohtimaan teknisiä yksityiskohtia: lahjoittamisen pitäisi olla helppoa ja hauskaa. Vuonna 2016 teemana oli akvaario: jokainen lahjoittaja logoineen esitettiin akvaariokalana. Mitä useampi lahjoittaja, sitä enemmän kaloja altaassa.

Vuonna 2017 ajatuksena oli lahjoittaa Itämerelle pelastava joululahja: happea. Yhdessä markkinointitoimisto Taivaan kanssa toteutimme happikuplista rakentuvan joulukuusen. Jokainen lahjoitus kasvatti joulukuusta ja lisäsi kuusenkoristeen, jossa näkyi lahjoittajan logo.

Keskeinen lähtökohta oli, että osallistuminen olisi lahjoittajille helppoa. Niinpä lahjoittajalle tarjottiin ensiksi vaihtoehtoina kolme viehättävää kuusenkoristetta ja hintaluokkaa, jotka pääsi maksamaan välittömästi. Toiseksi varmistettiin nopea näkyvyys: heti maksun jälkeen joulukuuseen ilmestyi kuusenkoriste lahjoittajan logolla. Kolmanneksi lahjoittajille lähetettiin sähköpostitse kampanjamateriaalia: kampanjabanneri kolmena eri kieliversiona oli heti kätevästi käytössä lahjoittajien omaa viestintää varten.

Kuten JCO:n toimitusjohtaja Monica Javaninen toteaa, tämä on meille erityisen tärkeä hanke:

“Työryhmä oli tehtävälle omistautunut, sillä osallistuminen näin merkitykselliseen toimintaan innosti kaikkia, ja BSAG:n henkilöstön kanssa oli upeaa työskennellä. Viikkoa ennen joulua kuulimme, että kaikki aiemmat lahjoitusennätykset oli rikottu, ja silloin toimistolla hurrattiin ja heiteltiin yläfemmoja!”

Oli ilo kuulla, että yhteistyö oli ollut mieluisaa myös Pieta Jarvalle, BSAG:n viestintäpäällikölle.

Eläköön Itämeri! Tutustu 2019 vuoden joulukampanjaan tästä >>

Yhteistyöstä

Pieta Jarva
viestintäjohtaja
Baltic Sea Action Group

”Työskentely JCO:n kanssa on ollut joustavaa ja todella kivaa! Kun tekniikka toimii saumattomasti, me voimme keskittyä ydintoimintaamme, Itämeren suojeluun. Tämä on ensisijaisen tärkeää, koska varainkeruuyksikkömme työskentelee pääasiassa muiden tehtävien kuin verkkosivuston parissa.”

Tiimi

Hilkka Kandelin

Project Manager & Partner

+358 445405664

Hilkka Kandelin

Project Manager & Partner

Hilkka on projektipäällikkö, joka osaa hoitaa useita asioita samanaikaisesti. Hän on kulinaristi, joka viihtyy koiran kanssa lenkkipoluilla tai perheen kanssa saaristossa ja mökillä.

Juha Javanainen

CTO & Founder, Developer

+358405140167

Juha Javanainen

CTO & Founder, Developer

Juha on JCO Digitalin perustaja. Tekninen suunnittelu ja ohjelmointi ovat hänen alaansa. Vapaa-ajallaan hän viihtyy golfkentällä, merellä tai musiikin parissa.

Daniel Kouvo

Developer & Partner

Daniel Kouvo

Developer & Partner

Daniel on monitaitoinen devaaja. Hän rakastaa ongelmien ratkaisemista, ottaa valokuvia ja tekee musiikkia. Luonnossa perheen kanssa viihtyvä Daniel tunnetaan myös DJ Daniel Ascotina.

Simon Bussman

Graphic Designer

Simon Bussman

Graphic Designer

Simon on taitava graafikko, joka loihtii näyttäviä graafisia töitä. Hänkin pelaa frisbeegolfia ja harrastaa sekä pelisuunnittelua että pelitaidetta kuunnellen samalla hyvää musiikkia.

Haluatko tarjouksen?

Täytä tiedot ja palaamme ehdotuksen kera.

TARJOUS SISÄLTÄÄ:

  • Kustannusarvion ja tarkan työmääräerittelyn
  • Suuntaa antavan aikataulun
  • Projektin eri vaiheiden kuvaus