Uusi verkkosivusto satukirjamaisella kuvituksella

Lukuklaani
Työt / Lukuklaani
Projekti:

Lukuklaani

Asiakas:

Kopiosto

Yksi asia johti toiseen

Esitystaiteilijoiden, luovan työn tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeuksia Suomessa valvova Kopiosto on vanha ystävämme. Olemme aikaisemmin tehneet yhteystyötä vuonna 2016 Kopiraittila-projektissa, jossa rakennettiin pelillinen oppimisympäristö. Siksi olimme erittäin onnellisia, kun Kopiosto otti meihin jälleen yhteyttä Lukuklaani-hankkeen puitteissa. Lukuklaani pyrkii edistämään lukemista peruskouluissa koko Suomessa. Kahden miljoonan euron hankkeen rahoittajia ovat tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ja Suomen kulttuurirahasto.

 

Tehtävämme

Tehtävämme oli suunnitella ja rakentaa Lukuklaanin verkkosivusto. Kuvittajaksi otimme mukaan aiemmin Kopiraittila-hankkeessa mukana olleen Tarja Petrellin. Hän on velho, joka taitaa lämpimän tarinankerronnan kuvien muodossa. Ja hän lunasti odotukset jälleen! JCO:n osalta visuaalisuudesta huolehti oma miehemme Simon Bussman.

Tehtävän ensimmäiseen vaiheeseen kuului perussivuston rakentaminen. Tämän jälkeen suunnittelimme Lukuklaanin mainoslehtisen, joka lähetettiin kouluille eri puolilla maata nostamaan hankkeen tunnettuutta.

Sivuston rakentamisen toisessa vaiheessa loimme täytettävän lomakkeen, jonka avulla koulut voivat hakea rahaa viihtyisien lukupaikkojen rakentamiseen. Lukuklaani sai yli 400 hakemusta, mikä osoitti, että hanke oli sekä tärkeä että hyvin huomattu.

Kun Lukuklaanin organisaatio oli antanut rahoituksen valituille kouluille, seuraavaksi sivustolle lisättiin pienemmät osat, joissa koulut voivat tilata kirjastoonsa 50 kirjaa. Kirjapaketit ovat olleet erittäin tervetulleita opettajien ja kirjoja rakastavien opiskelijoiden mielestä. Sivustolle on pitkin matkaa lisätty muitakin ominaisuuksia ja tullaan yhä lisäämään.

Kommentteja projektiin osallistuneilta

”On ollut todella hauskaa tehdä töitä Kopioston kanssa, eikä vähiten siksi, että he ovat antaneet tilaa ideoillemme. Mielestäni yhteistyö on toiminut erittäin hyvin. Ja on mukava olla tekemässä työtä, jolla on näin hyvä tarkoitus.

Yksi suurimmista projektin haasteista oli optimoida sivusto tableteille ja mobiilikäyttäjille niin, että sovellus ja tilauslomakkeet toimivat myös hyvin kaikilla laitteilla. Mutta haasteesta selvittiin hienosti. Ei suotta tunnuslauseemme ole laatu.”

Project Manager, Hilkka Kandelin, JCO Digital

”Teknisesti verkkosivusto on kehittynyt paljon alusta lähtien. Aloitimme yksinkertaisella perussivustolla, jossa oli käyttäjäystävällinen käyttöliittymä. Sen pohjalle kehitimme suurempia kokonaisuuksia sisältävän verkkosivuston, joka koostuu useista siirrettävistä elementeistä. Suurin haaste oli sivuston käyttäjäystävällisyyden ylläpitäminen, vaikka takana oli monimutkaista teknologiaa. Olemme erittäin tyytyväisiä tulokseen, ja palaute on ollut myönteistä.”

Björn Zweigberg, Technical Account Manager, JCO Digital

 

Mikael Mäkitalo
Projektikoordinaattori
Lukuklaani

”Päätimme tilata verkkosivuston JCO:lta, joka oli aiemmin onnistuneesti toteuttanut Kopiraittila-oppimisympäristön. Sekä Lukuklaanin ilme että sivusto itsessään ovat saaneet paljon ylistystä siitä, että ne ovat sekä tyylikkäitä että käyttäjäystävällisiä.

Asiakkaana voin todella tuntea, että JCO:n ihmiset ovat innostuneita työstään ja he ottavat sen vakavasti. Heidän projektinhallintansa on erittäin ammattitaitoista. He saavat myös lisäpisteitä ystävällisistä viestintätaidoista ja nopeasta reagoinnista asiakkaan tarpeisiin.”

Tiimi

Hilkka Kandelin

Project Manager & Partner

+358 445405664

Hilkka Kandelin

Project Manager & Partner

Hilkka on projektipäällikkö, joka osaa hoitaa useita asioita samanaikaisesti. Hän on kulinaristi, joka viihtyy koiran kanssa lenkkipoluilla tai perheen kanssa saaristossa ja mökillä.

Björn Zweigberg

Technical account manager & Partner

Björn Zweigberg

Technical account manager & Partner

Björn on nopea devari, joka tekee saitit hetkessä valmiiksi ja aina huolella. Kun ei koodaa, Björn harrastaa painonnostoa, lumilautailua, surffaamista, rullalautailua ja frisbeegolfia.

Simon Bussman

Graphic Designer

Simon Bussman

Graphic Designer

Simon on taitava graafikko, joka loihtii näyttäviä graafisia töitä. Hänkin pelaa frisbeegolfia ja harrastaa sekä pelisuunnittelua että pelitaidetta kuunnellen samalla hyvää musiikkia.

Haluatko tarjouksen?

Täytä tiedot ja palaamme ehdotuksen kera.

TARJOUS SISÄLTÄÄ:

  • Kustannusarvion ja tarkan työmääräerittelyn
  • Suuntaa antavan aikataulun
  • Projektin eri vaiheiden kuvauksen