Itämeri tutuksi mobiilipelin avulla

Seastop-mobiilipeli
Työt / Seastop-mobiilipeli
Projekti:

Seastop-mobiilipeli

Asiakas:

Seastop-hanke

Lähtötilanne

Seastop on Euroopan yhteisön aluekehitysrahaston tukema hanke, jonka tavoitteena on kehittää 21 Suomenlahden pienvenesataman infrastruktuuria. Hankkeeseen kuuluvat satamat on valittu historiallisin perustein: ne kuuluivat kuningas Valdemar II:n 1200-luvulla kuvaaman purjehdusreitin etappeihin ja muodostivat myöhemmin osan Ruotsin ja Suomen välisen kalakaupan reitistä. Alueen kalastajat toimittivat saaliinsa saaristosatamiin, joista ne kuljetettiin elävänä kalastusveneiden sumpuissa tukholmalaisten ja turkulaisten ruokapöytiin.

Seastop-mobiilipeli syntyi, kun mietittiin, miten alueen kiehtovasta historiasta voitaisiin kertoa satamissa vieraileville perheille kiinnostavalla ja uudella tavalla. Samalla haluttiin kertoa Itämeren luonnosta ja siinä asuvista kalalajeista, jotka olivat vuosisatoja alueen elinkeinon perusta. 

Näin me sen teimme

JCO ideoi ja toteutti pelin sisältöineen kolmella kielellä. Hanke alkoi ideakuvien ja esimerkkisisältöjen pohjalta, jonka jälkeen sen graafinen ja tekninen suunnittelu alkoivat rinta rinnan. JCO perehtyi Itämeren kalastuksen historiaan ja Valdemar-kuninkaan purjehdusreittiin, Itämeren kalalajeihin ja hankkeen satamiin ja tuotti sen perusteella monivalintakysymyksiä ja tietoiskuja, jotka punottiin mukaan pelin juoneen.

Seastop-mobiilipeliä pelataan skannaamalla satamakohtainen qr-koodi älypuhelimella ja keräämällä mahdollisimman monta Itämeren kalalajia virtuaalisumppuun. Jokaisessa satamassa on oma kalansa, jonka lisäksi voi kerätä bonuskalan vastaamalla oikein Itämeren kalalajeihin liittyviin monivalintakysymyksiin ja pyöräyttämällä sitten onnenpyörää. Kysymysten välissä kerrotaan Itämeren kalastushistoriasta ja kulloisestakin satamasta.

Lopputulos

Peli toteutettiin progressiivisena, verkkopohjaisena mobiilisovelluksena, minkä ansiosta se on käyttöjärjestelmäriippumaton eikä sitä tarvitse asentaa puhelimelle. Kielivalinta tapahtuu automaattisesti pelipuhelimen käyttökielen perusteella.

Peli on pelattavissa kaikissa Seastop-hankkeen satamissa ilmaiseksi.

Yhteistyöstä

Mårten Johansson
hankekoordinaattori
Seastop Finland

Pyysimme tarjouskierroksen pelin kehittämiseen viideltä digitoimistolta ja JCO Digital erottui joukosta kilpailukykyisellä tarjouksella ja mielenkiintoisella ratkaisuehdotuksella. Koko prosessi ideoinnista valmiiseen peliin kesti kolme kuukautta. Peli lanseerattiin Helsingin Vene 2020 -messuilla helmikuussa 2020. 

Yhteistyö JCO:n kanssa sujui loistavasti. JCO:n copywriter pystyi luomaan sisältöä joustavasti kolmella kielellä ja graafikko loi kalalajeille omat persoonallisuudet. Uskon, että JCO:n peliratkaisut voisivat tuoda monen organisaation toimintaan lisää kiinnostavuutta ja uutta tapaa lähestyä viestinnällisiä tavoitteita.”

Tiimi

Satu Hagner

Project Manager

+358 40 759 6168

Satu Hagner

Project Manager

Satu on projektipäällikkö, joka on asunut mm. Yhdysvalloissa, Australiassa ja Kiinassa. Entinen Shakespeare-tutkija ja graafinen suunnittelija ihastui JCO:n tekemisen meininkiin ja mahtavaan porukkaan ja liittyi mukaan. Vapaa-ajallaan Satu opiskelee palvelumuotoilua, lukee ja joogaa.

Juha Javanainen

CTO & Founder, Developer

+358405140167

Juha Javanainen

CTO & Founder, Developer

Juha on JCO Digitalin perustaja. Tekninen suunnittelu ja ohjelmointi ovat hänen alaansa. Vapaa-ajallaan hän viihtyy golfkentällä, merellä tai musiikin parissa.

Simon Bussman

Graphic Designer

Simon Bussman

Graphic Designer

Simon on taitava graafikko, joka loihtii näyttäviä graafisia töitä. Hänkin pelaa frisbeegolfia ja harrastaa sekä pelisuunnittelua että pelitaidetta kuunnellen samalla hyvää musiikkia.

Niklas Schönberg

Developer & Partner

Niklas Schönberg

Developer & Partner

Niklas on ohjelmointiguru, joka ratkaisee vaikeimmatkin haasteet ja on Jura-kahvikoneemme asiantuntija. Niklas pelaa pöytä- ja tietokonepelejä ja rakastaa Papinon kebab-annoksia.

Björn Zweigberg

Technical account manager & Partner

Björn Zweigberg

Technical account manager & Partner

Björn on nopea devari, joka tekee saitit hetkessä valmiiksi ja aina huolella. Kun ei koodaa, Björn harrastaa painonnostoa, lumilautailua, surffaamista, rullalautailua ja frisbeegolfia.

Ulrika Kouvo

Web Developer & Social Media Producer

Ulrika Kouvo

Web Developer & Social Media Producer

Ulrika on web developer ja someasiantuntija. Vapaa-ajalla hän harrastaa joogaa, tekee pitkiä kävelyitä sekä viihtyy luonnossa ja perheen kanssa.

Haluatko tarjouksen?

Täytä tiedot ja palaamme ehdotuksen kera.

TARJOUS SISÄLTÄÄ:

  • Kustannusarvion ja tarkan työmääräerittelyn
  • Suuntaa antavan aikataulun
  • Projektin eri vaiheiden kuvaus