
Sirkus Finlandia
Nostalgista tunnelmaa ja tuoreita temppuja
Sirkustaiteella on pitkät ja kansainväliset perinteet. Uuden verkkosivun visuaalisen ilmeen tuli henkiä vintage-tunnelmaa ja historian havinaa kuitenkin niin, että vaikutelma on moderni ja elävä. Sirkustunnelma herää ja taikoja tapahtuu, kun sirkus saapuu kaupunkiin.

Kimalteisessa sirkusmaailmassa on lupa leikkiä
Luovassa suunnittelussa lähdettiin etsimään leikkisää toteutusta, jossa on niin lapsia kuin aikuisia ilahduttavaa yllätyksellisyyttä. Visuaalisessa toteutuksessa on kerroksellisuutta: Taustalta kuultaa sirkuksen historia mustavalkosävyisten, tapettimaisesti aseteltujen valokuvien kertomana. Otsikoinneissa yhdistetään luovasti nostalgisia ja uusia fontteja. Etusivu kutsuu katsojaa astumaan sirkuksen kimaltelevaan taikamaailmaan.
Sivustoa elävöitettiin animaatioilla, jotka palkitsevat tarkkasilmäisen sirkuksen ystävän. Sivuston läpi kävijää seuraa kaksi sirkuspelleä. Toisen pellen vilkkuvaa nenää klikkaamalla tämän hatun propelli pyörähtää käyntiin ja nostaa päähineen lentoon. Toisen pellen heiluvassa silinterissä liehuu Suomen lippu. Tähtirivistön yllä nuoraa pitkin kulkee yksipyöräisellään pieni pyöräilijä, joka katoaa sirkustelttojen taakse. Tuuli heiluttaa viirejä telttojen katoilla.
Sivusto toteutettiin WordPress-julkaisujärjetelmällä, jossa asiakkaan on helppo itse ylläpitää sisältöjä.


Sirkuskokemus kasvaa animaatioiden avulla
Sivustolle on liitetty Ticktemaster API lipunmyyntiä varten, joka avautuu kauden alkaessa. Suunnitelmissa on tuoda palveluun lisää mikroanimaatioita ja 3D-elementtejä, jotta siruskokemus alkaisi jo ennen lipun ostoa. Verkkosivuprojektin yhteydessä toteutettiin myös 15 sek. mainosanimaatio, jossa tanssivat pellehahmot palaavat rannalta lomailemasta takaisin areenalle.

Työn nimi:
Sirkus Finlandia
Asiakas:
Sirkus Finlandia
Kilpailukategoria:
Paras pienen budjetin verkkopalvelu
Budjetti:
10 000 €
Työn suunnitteluun osallistuneet yritykset:
J&Co Digital
Työn tuotantoon osallistuneet yritykset:
J&Co Digital