Case: Kopiraittilan koulu

Lähtötilanne

Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto halusi uudistaa lapsille ja nuorille suunnatun pelillisen opetusmateriaalinsa. Kopiosto kaipasi jotakin uutta ja aidosti luovaa, joka kuvastaisi luovaa työtä tukevan järjestön toimintaa. Kouluissa immateriaalioikeuksia koskevat kysymykset ovat arkipäivää. Koska suomalainen koulujärjestelmä on kansainvälisesti arvostettu ja siihen sisältyy yhä enemmän digitaalista aineistoa, uudelle opetusmateriaalille asetettiin korkeat vaatimukset.

Haasteet

Lasten ja nuorten tiedoissa ja taidoissa on huomattavaa vaihtelua, ja uusien työvälineiden ja sovellusten virta on katkeamaton. Lähtökohtana oli, että uusi opetusmateriaali olisi joustavaa ja sen sisällön voisi hankaluuksitta pitää ajantasaisena. Lisäksi koko materiaali julkaistiin sekä suomeksi että ruotsiksi.

Kopiraittila_oppilas (1)

Kuvitus: Tarja Petrell

Näin se tehtiin

Ensin tehtiin päätös sovelluksessa käytettävästä ympäristöstä: valitsimme avaran koulun käytävän, jota voi vierittää vaakatasossa ja josta avautuu ovia useisiin eri luokkahuoneisiin. Elävän yksityiskohtainen käyttötuntuma suunniteltiin kohdeyleisölle soveltuvaksi. Visuaalisen ilmeen loi kuvittaja Tarja Petrell, jolla on laaja kokemus oppikirjoista ja muusta opetusmateriaalista. Sovelluksessa on runsaasti tehtäviä, kuten tietovisoja, muistipelejä ja rulettipyöriä. Koko sisältö on helposti käsiteltävissä ajantasaisen sisällönhallintajärjestelmän avulla.

Kopiraittilan koulu

Tuotimme myös aineistoon sopivat markkinointimateriaalit, kuten videon, esitteitä, julisteita ja rullajulisteita, joiden avulla tietoa opetusmateriaalista voi viedä opettajille, oppilaille ja suurelle yleisölle.

Lopputulos

Kopiraittila on pelillinen opetusmateriaali, joka on ensisijaisesti tabletille suunniteltu mutta laiteriippumaton. Sovellusta ei tarvitse ladata, vaan materiaalia voi käyttää selaimessa. Kopiraittila julkaistiin koulujen syyslukukauden alussa elokuussa 2016, ja se on vapaasti verkossa saatavilla.

 

Kopiraittila-Artist-Tablet

Asiakkaan palaute

“Tekijänoikeuskysymyksiä kohtaa nykyään kaikkialla: nuoret käyttävät internetiä ja sosiaalista mediaa, tekevät videoita ja ottavat valokuvia kaiken aikaa. Siksi on tärkeää, että he oppivat kunnioittamaan tekijänoikeuksia jo varhain, ja ovat tietoisia myös omista tekijänoikeuksistaan.

Pelit ja digitalisointi ovat nykyään luonnollinen osa lasten ja nuorten elämää – niiden kautta he oppivat. Halusimme tehdä tekijänoikeusasioista ja koko oppimisprosessista hauskan ja innostavan kokemuksen.

Yhteistyö JCO Digitalin kanssa on ollut valtavan sujuvaa. On ollut upeaa työskennellä näin luovien ja innostuneiden ammattilaisten kanssa!”

– Kirsi Salmela, lisensointipäällikkö, Kopiosto ry


kopiraittila.fi