2019 trendit

31.12.2018

Tätä kaikkea ovat nettisivut vuonna 2019

Nettisivujen tärkein yksittäinen asia vuonna 2019 on hyvä ja nopea käyttökokemus (UX). Se tarkoittaa parhaimmillaan tunteiden herättämistä ja sen avulla verkkosivustosi voi tuottaa kävijälle mielihyvää. Tähän vaikuttavat paljon esimerkiksi verkkopalvelun selkeys ja visuaalisuus sekä käytön intuitiivisuus.

Koostimme ennusteen siitä, mitkä trendit vaikuttavat vuonna 2019 verkkosivujen suunnitteluun. Näitä trendejä seuraamalla pidennät uusien verkkosivujesi ikää ja olet niihin tyytyväinen pidempään.

”Mobile first” ja responsiivisuus

Mobiililaitteet ovat läsnä arjessamme käytännössä 24/7. Kun mobiilikäyttäjä saapuu verkkosivuillesi, sinulla on käytännössä muutama sekunti aikaa vakuuttaa, miksi sivuille kannattaa jäädä ja että käyttäjä löytää sieltä etsimänsä.

Verkkosivujen käyttö mobiilissa on aivan erilaista kuin desktopilla. Siksi mobiiliversio tulisi jo suunnitteluvaiheessa työstää ihan omana kokonaisuutenaan ja oikeastaan sen pitäisikin olla kivijalka koko suunnittelussa. On mielenkiintoista nähdä, miten mobiilisivut muotoutuvat jatkossa.

”Designing for Touch” -kirjan kirjoittaja Josh Clark on tutkinut, miten mobiililaitetta pidetään kädessä ja erityisesti sitä, miten peukalo liikkuu mobiilipalvelua käytettäessä. Tämäkin seikka tulisi huomioida jo suunnitteluvaiheessa ja se tulee takuulla muuttamaan käytäntöjä. Jää nähtäväksi, tuleeko esimerkiksi hampurilaisvalikko pian siirtymään mobiilinäytön alareunaan.

Responsiiviset sivustot ovat mobiilioptimoinnin avain. On kuitenkin muistettava että laadukas, eri päätelaitteilla toimiva sivusto vaatii paljon hinkkausta, siis aikaa ja rahaa. Tähän kannattaa satsata, mikäli tavoitteena on sitouttaa käyttäjä ja kasvattaa myyntiä verkon avulla.

Käytettävyyden lisäksi hyvä mobiilisivusto vaikuttaa myös löydettävyyteen ja on oleellinen osa hakukoneoptimointia (SEO). Google ilmoitti vuonna 2016 muuttavansa algoritmejaan niin, että ne suosivat ensisijaisesti mobiilioptimoituja verkkosivuja. Käytännössä olet siis poissa pelistä, jos verkkosivusi eivät ole mobiilioptimoidut. Voit testata Google mobiilitestin avulla, läpäiseekö verkkosivusi Googlen kriteerit.

Nopeus on valttia

Verkkosivujen käyttäjä päättää alle kolmessa sekunnissa, jääkö hän sivustolle vai ei. Tutkimuksen mukaan 50 % käyttäjistä olettaa, että sivusto latautuu alle kahdessa sekunnissa. Jos sivusto latautuu pidempään, käyttäjä ei jaksa odottaa ja hylkää sivuston saman tien.

Upeasti suunniteltu sivusto saattaa olla niin täynnä pitkään latautuvaa sisältöä, että visuaalisuuden hintana on lopulta vähäinen kävijämäärä. Kävijöiden lisäksi myös Google suosii nopeasti latautuvia verkkosivuja, ja hitaasti latautuvat sivut jäävät hakutulosten loppupäähän. Google muutti latautumiseen vaikuttavaa algoritmiaan heinäkuussa 2018.

Sivuston nopeus kannattaa huomioida jo suunnitteluvaiheessa. Valtavien kuvatiedostojen, raskaiden videoiden ja monimutkaisen Javascriptin aika on ohi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että iso kuvat ja videot häviävät, päin vastoin. Tavalla, jolla kuvat ja videot esitetään sivustolla, onkin suuri merkitys.

Videotaustat ja video osana sisältöä

Video toimii dynaamisena vangitsijana. Siihen kiinnitetään enemmän huomiota kuin kuvaan, ja tämä on näkynyt myös sosiaalisessa mediassa. Vuonna 2019 tullaan näkemään yhä enemmän videosisältöä sivustoilla ja etenkin sivun ylälaidan ns. heron kuvasliderit korvataan videotaustalla.

Trendinä tullaan varmasti myös näkemään videoita, jotka näytetään koko näytöllä (full-screen).

Videon avulla pystytään myös kertomaan nopeasti ja selkeästi, mistä palvelusta tai tuotteesta on kyse. Sanallisesti tämä saattaisi tarkoittaa monen kappaleen tekstimassaa, mutta videon avulla asia kerrotaan muutamassa sekunnissa. Kaikesta aivojen käsittelemästä informaatiosta 90 % on visuaalista. Ihmiset muistavat keskimäärin 80 % siitä, mitä näkevät, mutta vain 20 % siitä, mitä he lukevat.

Myös videosisältö vaikuttaa Google-löydettävyyteen. Google on tässäkin muuttanut algoritmejaan ja se suosii sivustoja, jotka sisältävät videoita. On hyvä muistaa, että Google omistaa YouTuben ja se antaa hakukonehyötyä juuri videoille, jotka ovat ladattu YouTubeen ja sitä kautta upotettu nettisivuille.

Animaatiot näyttävät suuntaa

Animaatiot nousevat entistä keskeisempään asemaan. Animaatioita ja pieniä liikkuvia efektejä (micro interactions) nähdään logoissa, painikkeissa, täytettävissä lomakkeissa ja muussa sisällössä, johon toivotaan kävijän kiinnittävän huomionsa. Animaatiot ovat tyylikkäitä ja niiden paikat ovat loppuun mietittyjä. Ne eivät ärsytä käyttäjää, vaan toimivat pikemminkin suunnan näyttäjinä. Pienien animaatioiden avulla sivustolle tuodaan elävyyttä ja sivusto saadaan tuntumaan fiksulta.

Myös chatbotit personoivat brändiä

Verkkosivujen asiakaspalvelu kehittyy uusien teknologioiden ja koneoppimisen avulla valtavaa vauhtia. Chatbotit, puheohjaus, chat-appit ja robotit ovat kaikki palvelubotteja, joita tullaan varmasti näkemään tulevaisuuden verkkosivuilla. Chatbottien voidaan ennustaa muotoutuvan ystävällisiksi maskoteiksi, jotka personoivat brändiä vahvemmin ja tuntuvat helposti lähestyttäviltä.

Automaattinen asiakaspalvelu tulee. Silti mikään ei korvaa ihmistä ja sitä, että asiakkaan toiveisiin ja kysymyksiin vastataan. Hyvän verkkopalvelun takana ollaan hereillä, ja lupauksiin vastataan.

Minimalistisuus ja tunteiden herättely

Minimalistisuus jatkuu verkkosivujen suunnittelussa. Mitä vähemmän eri huomiopisteitä sivustolla on, sitä vähemmän kohdeyleisösi joutuu ihmettelemään. Taika piilee minimalistisuuden ja tunteita herättävän suunnittelun yhdistelmässä. Pelkästään hienot kuvat ja videot eivät riitä, vaan tunteita on herätettävä koko konseptilla – siis erimerkiksi typografialla, väreillä, muodoilla, tarinoilla ja yksityiskohdilla.

Typografioissa nähdään suuria ja selkeitä fontteja, ja tekstin ympärille jätetään minimalistisuutta korostaen paljon tyhjää tilaa. Antikvafontteja (= serif ) käytetään erityisesti otsikoissa ja nostoissa. Uudeksi trendiksi ennustetaan outline-fonttia, joka on hieman teollinen mutta ilmava ja kevyt.

Verkkosivun rakennetta rikotaan epäsymmetrisyydellä (broken grid layout) ja liukuvärit näyttelevät edelleen isoa roolia. Aikaisemmin nähdyt matemaattiset ja geometriset kuviot korvataan epätäydellisillä ja pyöristetyillä kuvioilla, jotka viestivät mukavuutta ja tunteita.

Verkkosivujen väripaletti on edelleen värikäs, mutta uutena trendinä nähdään mustavalkoiset sivut, joissa käytetään vain yhtä tai kahta kirkasta korosteväriä.

Jokin retro ilmaisu tuntuu aina pysyvän mukana suunnittelussa. Vuodelle 2019 ennustetaan Glitch artin paluuta, joka sopii myös tulevan trendin epätäydellisyyteen. Se voi näyttäytyä psykedeelisenä virheenä kuvassa, jollaisia on aikaisemmin nähty mm. elokuvissa ja peleissä. Rohkeat ottavat tämän taiteenlajin tyylikkäästi myös mukaan verkkosivujen kuviin ja typografiaan.

Saavutettavuus huolehtii tasavertaisuudesta

Uusien verkkosivujen suunnittelussa ja teknisessä toteutuksessa ei pidä unohtaa uutta saavutettavuusdirektiiviä. Sen tavoitteena on luoda kaikille käyttäjille tasavertaiset mahdollisuudet käyttää digitaalisia palveluita. Tekninen saavutettavuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että verkkopalvelua voidaan käyttää teknisten apuvälineiden avulla. Verkkopalvelu on siis koodattu virheettömästi ja standardeja noudattaen. Sisällön saavutettavuus tarkoittaa sitä, että sisältö on ymmärrettävissä, helposti omaksuttavissa ja käytettävissä.

Uusi saavutettavuusdirektiivi koskee kaikkia julkisen hallinnon ja julkisia hallintotehtäviä hoitavia organisaatioita. Syyskuussa 2018 ja sen jälkeen julkaistujen verkkosivustojen tulee olla saavutettavuusvaatimusten mukaisia syyskuussa 2019.

GDPR-vaatimukset tuovat käyttäjälle turvaa

Keväällä 2018 voimaan astunut uusi EU-tietosuoja vaatii, että yrityksen on kerrottava, mitä henkilötietoja verkkosivun kautta kerätään. Nämä voivat olla lomakkeen kautta kerättyjä yhteystietoja tai sivuston käyttöön liittyvää dataa, jota kerätään esimerkiksi Google Analyticsin avulla.

Kävijän tulee löytää sivustolta tietosuojalauseke, jossa kerrotaan, mitä tietoja kerätään, mihin niitä käytetään, kuinka pitkään niitä säilytetään sekä miten omat tiedot saa halutessaan poistettua.

Sisältöön panostaminen on aina hyvä trendi

Kun verkkosivut ovat nopeat ja ne toimivat kaikilla päätelaitteilla, käyttäjä on tyytyväinen. Videoilla, animaatioilla ja hienolla visuaalisuudella hänet hurmataan ja sitoutetaan. Mikään ei kuitenkaan korvaa itse sisältöä. Kun kerrot käyttäjälle verkkosivuilla helposti omaksuttavasti ja erottuvalla tavalla tärkeät perusasiat, niin hän vakuuttuu.

Kerro siis, mistä on kyse. Mitä yritys tarjoaa, kenelle tuote tai palvelu sopii, miksi se on muita parempi ja ennen kaikkea: miten sen saa.

Lue myös:

Visuaaliset trendit 2019

Case: ICT network gateway between Europe and Asia

How Creative Agency JCO Digital Uses Adobe XD at Every Stage of the Design Process

 


Onko sinulla projekti, jolle etsit toteuttajaa? Toteutamme projekteja pienistä sivustoista laajempiin palvelukokonaisuuksiin. Ota yhteyttä: info@jco.fi

Monica Javanainen

Comments

comments