Monica Javanainen

Hakukoneoptimoinnin vinkit sisällöntuottajalle

Hakukoneoptimointi mielletään usein hyvin tekniseksi prosessiksi ja unohdetaan, että sisältöjen rooli on vähintään yhtä tärkeää. Mutta vaikka sisältö olisi todella priimaa tarkkaan valittuine avain- ja hakusanoineen, huonosti toteutettu sivusto voi estää sen löytymisen.

Tekninen toteutus on hakukoneoptimoinnin perusta

Ensimmäinen askel siis on varmistaa, että nykyinen sivusto on rakennettu oikein ja se on turvallinen. Tästä kannattaa tietenkin keskustella teknisen toteuttajan kanssa, mutta itsekin voi tehdä muutaman havainnon, jotka jo kertovat paljon. Mikäli tiedät, että sivusto on hakukoneoptimoinnin osalta teknisesti kunnossa, voit hypätä seuraavan kolmen kohdan yli.

1. Sivujen titlet

Tarkastele, mitä avatun verkkosivun ikkunan välilehdessä tai ylälaidassa näkyy. Yleensä siinä lukee verkkosivuston nimi ja kyseisen sivun otsikko. Esimerkiksi näin:

Kuinka sisällöntuottaja voi parantaa verkkosivuston näkyvyyttä Googlessa? – JCO Digital

Kyseinen rivi on myös se, mitä näkyy Google-haussa otsikkona. On myös hyvä varmistaa, että titlessä näkyy yrityksen nimi. Haluat varmasti, että nimi esiintyy Googlen hauissa, eikä vain sivun otsikko.

2. Sivujen URLit

Sivujen URLit eli osoiterimpsut ovat oleellisia hakukoneiden silmissä. URLin pitäisi aina olla sellainen, että siinä näkyy sivun otsikko – siis vaikka tällä tavalla:

www.jco.fi/kuinka-sisällöntuottaja-voi-parantaa-verkkosivuston-näkyvyyttä-Googlessa?

Mikäli URLissa näkyy vain jokin numeroyhdistelmä, on syytä keskustella sivuston teknisen toteuttajan kanssa.

Otsikoiden tägit

Verkkosivuston otsikoiden takaa tulisi aina löytyä tägi, joka on koodissa muodoltaan H1, H2, H3, H4 tai H5 (H tulee sanasta heading). Google etsii ensisijaisesti H1-otsikkoja, koska se tulkitsee niiden olevan tärkeintä sisältöä. Jokaisella sivulla siis tulisi aina olla yksi H1-otsikko ja sen alla olevat otsikot hierarkkisesti muodossa H2, H3 jne.

Esimerkki:
H1-otsikko
Kuinka sisällöntuottaja voi parantaa verkkosivuston näkyvyyttä Googlessa?

H2-otsikko
Tekninen toteutus on hakukoneoptimoinnin perusta

H3-otsikko
Sivujen titlet

Otsikon korostaminen lihavoimalla on turha tapa, koska Google ei kiinnitä huomiota boldattuun sisältöön. Helpoin tapa tarkistaa, onko sivuilla H1- ja H2-otsikoita on kurkistaa sivun lähdekoodiin. Tämä voi kuulostaa hankalalta, mutta ei sitä ole. Voit tehdä sen näin:

  1. Klikkaa tarkasteltavan verkkosivun päällä hiiren oikealla näppäimellä ja näet ruudun, josta klikkaat sanaa Inspect (tai Tarkista elementti / Näytä sivun lähdekoodi)
  2. Etsi koodista sivun otsikko ja katso, onko sen yhteydessä H1-tägi
  3. Pääotsikon tulee aina olla H1, joten jos löydät otsikon, joka on tägätty H2, se tulisi muuttaa. Tässä kohdassa kannattaa olla yhteydessä tekniseen toteuttajaan. 
verkkosivuston lähdekoodi

Nämä kolme kohtaa ovat nopea tapa varmistaa, että sivusto toimii teknisesti oikein. Esimerkiksi WordPress-sivustoilla on jo sisäänrakennettuna hakukoneoptimointiin liittyvät palikat ja niihin on helppo asentaa lisäosa, jonka avulla voi helposti katsoa, miltä sivun hakutulos näyttää Googlessa ja samalla optimoida sitä. Suosittelemme lisäosaksi SEO Yoastia, jonka ilmaisella versiolla pärjää jo pitkälle.

Sisällöntuotanto ja hakukoneoptimointi

Kun tiedetään, että asiat on tehty teknisesti oikein, voidaankin keskittyä tuottamaan sellaista sisältöä, jonka Google löytää. 

Avainsanalista

Ihan ensimmäisenä on hyvä tehdä lista eri hakusanoista ja fraaseista, joilla kohderyhmän oletetaan etsivän tietoa palvelusta tai tuotteesta. Toki verkkosivujen sisällöille tulisi tehdä myös sisältöstrategia ja -suunnitelma, mutta siitä kerromme toisessa artikkelissa.

Apuna voi myös käyttää työkaluja, kuten Google trends tai Google Adsin avainsanasuunnittelija, joka on tarkoitettu maksettujen Google-mainosten suunnittelua varten, mutta toimii myös orgaanisten avainsanojen suunnitteluun. Mutta tämän voit tehdä ihan ilman työkaluakin miettimällä, miten kohderyhmäsi saattaisi hakea tuotteitasi tai palveluitasi.

Esimerkiksi, mikäli yritys tarjoaa lämpöpumppuja, tulisi sivuilta löytyä tekstisisältöä, jossa sana lämpöpumppu esiintyy sekä otsikossa (H1) että leipätekstissä. Hakusanalistalla voivat olla listattuna esimerkiksi seuraavat sanat ja sanayhdistelmät:

Lämpöpumppu
Paljonko lämpöpumppu maksaa
Mistä lämpöpumppu


Ajattele” kuten kohderyhmäsi ajattelee!

Usein verkkopalvelun sisältösivu nimetään esimerkiksi “Palvelut” tai “Asennukset”, vaikka kyseinen sivu kertoo nimenomaan siitä, miten lämpöpumppu asennetaan, kuinka helposti kaikki sujuu ja miten ystävällistä palvelua asiakas saa. Mikäli sisällössä ei mainita avainsanaa ja luotetaan siihen, että riittää kun etusivulla jo kerran on mainittu, että yritys myy lämpöpumppuja, sivu ei nouse Google-haussa, kun potentiaalinen asiakas hakee kyseistä tuotetta.

Kun avainsanat on määritelty, on helppo suunnitella artikkeleita ja muuta sisältöä – pidetään vain huolta, että avainsana on osana sisältöä.

Google-ystävällisen otsikon luominen

Otsikko (H1) on sekä Googlen että sisältöä etsivän kannalta tärkeä, joten otsikossa tulisi olla avainsana. Esimerkiksi “Lämpöpumppu on nopea ja helppo asentaa”. Muista, että otsikointi on yksi tärkeimmistä asioista – sekä Googlen robotit että ihmiset pitäisi saada kiinnostumaan otsikostasi. Pääotsikon pituus ei saa ylittää 66 merkkiä, mutta sen kannattaa olla kuitenkin yli 40 merkin pituinen. Otsikon tulisi avainsanojen lisäksi herättää mielenkiintoa ja paljastaa jotain artikkelin sisällöstä.

Leipäteksti

Hyvä otsikko ja kappale tekstiä ei riitä siihen, että Google tulkitsisi sisällön olevan arvokasta ja näyttäisi sitä hakutulosten kärjessä. Sisältöä täytyy olla tarpeeksi, sillä hyvä sisältö houkuttelee sekä ihmiset että hakukoneet. Artikkelin pituuden tulee olla vähintään 400 sanaa, jotta se olisi hakukoneystävällinen. Mitä enemmän sanoja artikkelissa on, sitä parempi. Jos haluat päästä Googlen hakutuloksissa etusivulle todella kilpaillulla hakusanalla, artikkelin pituuden tulisi olla jopa 2000 sanaa.

Muista avainsanat tekstissä, erityisesti aivan tekstin alussa. Käytä myös tärkeimpien avainsanojen synonyymejä ja vaihtoehtoisia tapoja ilmaista asiat. Pidä kuitenkin avainsanatiheys alle viidessä prosentissa kaikista sanoista. Älä siis ylioptimoi!

Väliotsikot, jotka Google lukee

Pääotsikko on tärkein, mutta älä unohda väliotsikoita (H2- ja H3-otsikoita). Myös niissä olisi hyvä olla avainsanoja. Myös listaukset ovat hyviä niin silmäiltävyyden kuin myös hakukoneiden näkökulmasta. 

Väliotsikoiden tulisi noudattaa otsikko-hierarkiaa. Sivun pääotsikko on yleensä automaattisesti H1 (tarkista asia verkkosivuston ylläpitäjältä tai tekniseltä toteuttajalta, jos olet epävarma). Hierarkiassa alemmat alaotsikot sijoitetaan H2, H3 jne… ÄLÄ siis koskaan tee väliotsikoita bold-muotoilulla (Google etsii H1- ja H2-otsikoita!).

Linkit ovat tärkeitä hakukoneoptimoinnissa

Hakukoneet pitävät erityisesti sisällöistä, jonne muut linkittävät. Google tulkitsee sen hyvänä ja luotettavana sisältönä ja nostaa mielellään sellaista sisältöä hakutuloksissa. Kannattaakin pyytää esimerkiksi yhteistyökumppaneita linkittämään omalle sivustolle. Jos sisältö on hyvää ja lukijalle arvokasta, myös hän saattaa tehdä linkin juttuun vaikkapa omasta blogistaan. 

Linkitä myös itse muille sivustoille ja kiinnostaviin sisältöihin ja tee ristiinlinkityksiä oman sivuston sisällä. Ristiinkinkitys tarkoittaa, että eri sisällöistä linkitetään avainsanoja, jotka johtavat toiseen omilla sivuilla olevaan sisältöön, jossa voi lukea samasta aiheesta. Myös artikkeleiden lopussa ja tuotesivun lopussa voi olla linkkejä sisältöihin, jotka liittyvät aiheeseen. Näin saatat saada kävijän pysymään pidempään sivustollasi eli sitoutumaan, mikä taas syventää muistijälkeä yrityksestä tai tuotteesta. Myös hakukoneiden kannalta on hyvä, että tehdään ristiinlinkitystä. 

Tärkein asia linkittämisessä on, että linkeiksi tehdään sellaisia sanoja tai lauseita, jotka on määritelty avainsanoiksi. 

Esimerkki: Voit lukea lisää lämpöpumpun huollosta täällä. 

Tässä esimerkissä avainsanat ovat linkkejä. Väärällä tavalla tehtynä tässä olisi määritelty linkiksi sana täällä.

Ei siis näin: Voit lukea lisää lämpöpumpun huollosta täällä.

Myös kuvien nimeämiset ja alt-teksti vaikuttavat onnistuneeseen hakukoneoptimointiin

Googlen robotit tai crawlerit etsivät myös kuvista tägejä. Siksi on tärkeää, että jokainen kuva on alt-tägätty (suomeksi vaihtoehtoinen teksti). Kun siis viet kuvan verkkosivuille, määrittele aina kuvan alt-teksti (max. 125 merkin pituinen). Se näkyy, kun kuvaa ei jostain syystä voida ladata. Vaihtoehtoinen teksti myös kertoo hakukoneille, mistä kuvassa on kysymys. Kuvien vaihtoehtoiset tekstit parantavat myös merkittävästi verkkosisältöjen saavutettavuutta.

Nimeä myös kuva fiksusti. 

Esimerkki:
Väärin: mm_2-300×200.jpg
Oikein: matti-mattila.jpg

Sivun metadescription, ns. ingressi, joka näkyy Googlessa ja somessa

Meta description kertoo, mistä artikkelissa on kyse ja näkyy esimerkiksi Googlessa hakutuloksen URL-osoitteen alapuolella. Hakusanat näkyvät meta-kuvauksessa lihavoituna. Kuvauksen tärkein tarkoitus on saada hakukoneen käyttäjä klikkaamaan sivustollesi johtavaa linkkiä.

Metakuvaus kannattaa olla korkeintaan 160 merkkiä pitkä, mutta suositeltava merkkimäärä on noin 150-160, jotta kaikki hakukoneet näyttäisivät kuvauksen kokonaan. Metakuvaus näkyy myös, kun jaat artikkelin jossain somekanavassa. Aikaisemmin mainitun SEO Yoast -työkalun avulla on helppo kirjoittaa jokaiselle sivulle omat metatekstit. 

Kuvassa näkyy SEO Yoast -työkalu ja se, miltä artikkeli näyttää Google-hakutuloksissa. Metatekstiä voit muokata “edit snippet” -työkalun kautta.

SEO Yoast työkalu

Voit myös katsoa, miltä Facebookissa näyttää, kun jaat kyseisen sivun. Tätä varten Facebookilla on oma työkalu, Facebook debugger.

Hakukoneoptimoinnin keskeisimmät asiat

Nämä ovat keskeisimmät hakukoneoptimointiin liittyvät asiat, jotka jokaisen sisällöntuottajan tulisi ottaa haltuun. Tarvittaessa voit myös pyytää, että meidän asiantuntijamme käy läpi sivustosi ja raportoi siitä, mitä tulisi parantaa. Tai jos haluat ulkoistaa nykyisen sivuston hakukoneoptimoinnin, voimme tehdä sen myös avaimet käteen -pakettina. Järjestämme lisäksi sisällöntuottajille koulutuksia, joissa SEO-asiat otetaan haltuun. Autamme mielelläämme, joten olethan yhteydessä.

Tässä vielä muistilista sisällöntuottajalle:

  • Luo otsikko, joka sisältää avainsanan
  • Tee väliotsikoita, joissa voi myös olla avainsanoja tai synonyymejä
  • Huolehdi, että tekstiä on tarpeeksi
  • Nimeä kuvat fiksusti
  • Määrittele jokaiselle kuvalle alt-teksti
  • Tee linkityksiä sekä ulos sivustolta että myös sivuston sisällä (linkitä avainsanat!)
  • Tarkista metadescription

LUE MYÖS:

Verkkosivujen uudistuksen ensimmäinen askel on tavoitteiden määrittely
Otava.fi verkkosivuston uudistus
Näin verkkopalvelun rakentaminen etenee kanssamme

Monica Javanainen