Siirry pääsisältöön
Näin saat kuviin lisätietoja helposti - Katso! Näin saat kuviin lisätietoja helposti - Katso!

Mitä kuuluu virtuaalitodellisuuteen?

Tech VR

Virtuaalitodellisuus (VR) nousi kuumaksi puheenaiheeksi kolmisen vuotta sitten, kun ensimmäiset kuluttajille suunnatut ns. uuden sukupolven laitteet tulivat markkinoille. Noihin aikoihin hankin myös ensimäisen oman visiirini, Oculus Rift CV1:n. Kun laitoin lasit ensimmäistä kertaa päähän ja katselin tyrannosaurus rexin lähestyvän valtavan kokoisessa museossa, ymmärsin välittömästi, että kaikki tulee muuttumaan. Asiasta vakuuttuivat poikkeuksetta kaikki muutkin, joiden annoin kokeilla laseja.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin mitään varsinaista läpimurtoa ei ole tapahtunut. En itsekään kuluta juurikaan vapaa-aikaa virtuaalitodellisuudessa, eivätkä niin tee lapsetkaan, joille tietokonepelit muuten tuntuvat olevan keskeinen osa elämää. Mitä tapahtui?

Vaikka kuluneen kolmen vuoden aikana VR-käyttäjien määrä ei ole lähtenyt räjähdysmäiseen kasvuun, kehitys ei suinkaan ole pysähtynyt. Teknologia kypsyy melkoista vauhtia. Laitteet kehittyvät entistä helpommin lähestyttäviksi. Esimerkkinä tästä on vaikkapa tänä vuonna julkaistu Oculus Quest, joka toimii “out of the box” eli ilman tietokoneeseen tai pelikonsoliin liitettäviä kaapeleita ja tukiasemia.

Koska tulee VR-laitteiden läpimurto?

Koska kuluttajamarkkinat eivät ole vielä liiketoiminnalle otolliset, on osa laitevalmistajista on keskittynyt pelkästään yritysasiakkaisiin. Tästä on hyvänä esimerkkinä kotimainen valmistaja Varjo. Tilannetta voisi verrata 90-luvun alun PC-markkinaan. Harvat hankkivat vielä tuolloin kotiinsa tietokoneen, osittain samoista syistä. Uusin teknologia on aina aluksi melko kallista ja silti vähän kömpelöä.

Samaan aikaan, kun VR-laitteet ja kokemukset kehittyvät vauhdilla yhä lähemmäs todentuntuisia aistielämyksiä, suurin osa meistä ei edes tiedä, miten hurjasta jutusta on kyse. Oculuksen CTO John Carmackin sanoin: “It’s easy to forget that most of the world has still not even seen VR.”

Milloin läpimurto kuluttajamarkkinoille sitten tulee tapahtumaan? Edes parhaat asiantuntijat eivät enää viitsi arvailla, milloin aika on kypsä. Applelta tihkuneiden huhujen mukaan se olisi tulossa VR-laitemarkkinoille vuonna 2022. Apple on ainakin aikaisemmin onnistunut melko hyvin ajoituksessaan uusien teknologioiden suhteen.

Seuraavassa kirjoituksessani käsittelen tarkemmin, millaisen muutoksen VR voi tuoda tullessaan ja kuinka tuohon muutokseen voi jo nyt valmistautua. Mikäli jo nyt pohdit, kuinka voisit hyödyntää virtuaalitodellisuutta omassa liiketoiminnassasi, ota rohkeasti yhteyttä!

Toivottavasti pidit artikkelista! Artikkelin saa mielellään jakaa somessa,
ja muistathan seurata menojamme InstagramissaFacebookissa ja Twitterissä.

Lue myös